sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tästäkö se lähtee?


Aurinkoisen äitienpäivän (HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ ÄITI!) kunniaksi ja reilun viikon päästä pidettävän melonnan ohjauksen aiheuttamien paineiden vuoksi päätin lähteä pesemään talven pölyt kanootistani. Ja hyvä reissuhan siitä tuli!

1. Löysin melontarepusta jo pitkään kaipaamani kamerakotelon ja lisäksi jotain satunnaista paperisilppua kuten passin ja pari Englannin puntaa (ai niin, se työpaikan Lontoon reissu lokakuussa - oli muuten kivaa).


2. Kaikki melontavermeet olivat tallella, kotona ja vajassa.

3. Mahduin kanoottiin!

4. Meloin järven ympäri "huippu" aikaan 47 minuuttia.

5. En kaatunut.




Menen varmasti uudestaan, mutta otsikon kysymykseen vastatakseni, 
nah... no, jos aurinko paistaa eikä tuule liikaa. :)

Kaunista sunnuntaipäivää ja iloista alkavaa helatorstai-viikkoa!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Have a safe trip home!



Cheers!

Asiallinen saattue.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Sairaan sairas sairasloma

Nyt, kun yli viikon kestänyt kuume on hellittänyt, tilalle on tullut kyyneleet silmiin nostattavan kipeä kurkku. Ykkösvaihtoehto olon helpottamiseen olisi tietenkin nielemättä ja hengittämättä oleminen, mutta koska näin toimien olo voisi pidemmän päälle muuttua entistä tukalammaksi, olen sen sijaan nukkunut, lukenut 4 kirjaa ja virkannut korin yrittäen siirtää huomion kipeästä kurkusta muualle.


Ja jos törmäisin siihen, joka alunperin laittoi tämän Epstein-Barrin viruksen liikkeelle... tekisin palveluksen lähes kaikille suomalaisille, jotka Duodecimin Terveyskirjaston mukaan saavat tartunnan, yleensä ennen 5-vuotispäiväänsä, mutta sairastavat yhtä kaikki.

Mutta hei, eikö 2 viikkoa sairaslomaa pitäisi riittää? Hus pöpö, häivy jo!